torstai 18. heinäkuuta 2013

Carpe diem!

Oijoi miten pitkä tauko onkaan ollut kirjoittamisessa! Eikö ole ollut mitään sanottavaa? Väärin! Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että sanottavaa kyllä riittää. Mutta mikä sitten on estänyt kirjoittamisen? Päällimmäinen syy on onnellisuus. Kun olen onnellinen, ei minulla ole tarvetta kirjoittaa. Kohnotan niin vauhdilla onnellisena eteenpäin, ettei siinä ehdi alas ajatuksiaan kirjoittelemaan.

No mistä sitten olen onnellinen? Terveydestä, perheestä, auringosta, lomasta ja uudesta velasta! KYLLÄ! Ihan oikean ensimmäisen täysin turhan velan ansiosta olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Eikö olekin ihmeellistä?

Olemme mieheni kanssa jo kuusi kesää haaveilleet omasta veneestä. "Voi jos olisi pieni paatti niin..." Näin on alkanut usein kesäiset unelmointimme. Nyt viikko sitten me teimme turhimmista päätöksistämme parhaimman pitkästä aikaa. Me päätimme ostaa veneen. Kaikki tapahtui äkkiä ja sopiva paattikin ilmestyi eteemme nostattaen sen oikean vatsanpohjatunteen.

"Nyt kun meillä on paatti, niin..." Näin alkaa useimmat unelmamme nyt! Eikö olekin mahtavaa?

Carpe diem, uskalla ja toteuta, muista elää, älä vain suorita!

Hiiohoi, minä taidan lähteä nyt veneilemään! ;)

1 kommentti:

  1. Ihana <3 olen huomannut itsessäni saman. Kun on onnellinen ei ole aikaa kirjoittaa.

    VastaaPoista