tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ihan pelkkä äiti ja paljon PALJON muutakin!

Äitiys, tuo ikiaikainen ja silti niin tuore ilmiö! On suorastaan POP olla nyt IN äitiydessä. Pohdinnat "hyvästä äitiydestä" tulee vastaan väkisinkin joka tuutista, vaikka kuinka koittaisi vältellä...

"Kestovaippaillaanko teillä?"
"Perhepeteilläänkö teillä?"
"Toteutetaanko teillä kiintymyssuhdevanhemmuutta?"
"Etkö sä täysimetä enää?"
"Vieläkö sä imetät?"
"Me&I vai POP vai PdX?"

"Kotihoito, päivähoito, kokopäivähoito, puolipäivähoito...?" AVOHOITO!

Kun substantiiveista tulee adjektiiveja ja äitiydestä tehdään uskonto tai oma filosofiansa, minä hyppään pois kyydistä.

Palataanpa hetkeksi pieneen tupaan Koski T.L:ään, jossa nuori äiti odottaa ensimmäistä lastaan. Lehmät on lypsettävä, siat ja kanat ruokittava ja muutkin maatilan työt hoidettava. Lapsi syntyy ja kaikki hyvin onneksi! Arki jatkuu. Sama pieni emäntä odottaa pian toistaan. Lehmät on lypsettävä, siat ja kanat ruokittava ja muutkin maatilan työt hoidettava. Tähän päälle vielä vuoden ikäinen tyttökin siinä jaloissa leikkii. Toinen lapsi syntyy. Kaikki hyvin onneksi ja arki jatkuu! Alle vuoden ikäisenä tuo toinen kuolee yllättäin. Kamalaa, aivan hirvittävää! Mitään ei olisi ollut tehtävissä, ei edes nykyaikaisella lääketieteen tietämyksellä. Arki jatkuu, koska sen on jatkuttava. Se ensimmäinen leikkii siinä jaloissa ja lehmät on lypsettävä, siat ja kanat ruokittava ja muutkin maatilan työt hoidettava. Kolmas, neljäs ja viideskin lapsi syntyy siihen taloon, tuolle pienelle emännälle. Kaikki hyvin taas, onneksi! Ja arki jatkuu. Ei ole blogia, jossa purkaa sydäntään, ei ole liikaa vaihtoehtoja joista valita. On vain arki ja oma järki, johon on luotettava.

Miksi, voi miksi äitiys on nykyään niin paisunut ilmiö? Miksi kaikki valinnat ovat joko oikein tai väärin? Miksi joku aina arvostelee? Miksi kaikki valinnat pitää aina jotenkin perustella jollekin, joko naapurin äidille, puiston tätille tai yhteiskunnalle?

 Minä koitan vielä elää omassa pienessä kuplassani luottaen omaan järkeeni ja siihen, että teen ihan ok suorituksen, vaikka en siihen sen syvempää teoriaa ole etsinytkään tueksi. Olen käyttänyt kantoliinaa, Mandukaa, Baby Björnia ja rattaita, olen pukenut lapsilleni Pampersia, Muumia, kestovaippaa ja halpisvaippaa, olen imettänyt ja antanut korviketta, olen hoitanut itse ja vienyt hoitoon, olen ostanut ja pukenut POPpia, Me&Ita, PdXia, Lindexiä, Seppälää ja Prismaa, olen soseuttanut itse ja kauhonut Pilttiä ja Bonaa, olen tehnyt makaronilaatikkoa itse ja antanut Saarioisten äitien tehdä sen meille välillä, olen antanut tuijottaa telkkaria ja tehnyt palapeliä, olen ostanut kehittäviä virikeleluja ja mukavia muovileluja, olen huutanut, riehunut, räyhännyt, olen uhkaillut, kiristänyt ja lahjonut, olen sylitellyt ja silitellyt, pyytänyt anteeksi ja saanutkin, laittanut jäähylle ja joskus unohtanut sinne hetkeksi, olen ollut läsnä ja poissa...

... silti eniten kaikista, olen rakastanut! Eikö se riitä?

Minä uskon, että äitiyttä voi, saa ja pitää toteuttaa omana itsenään omaa järkeään käyttäen ja niin, että se tuntuu itsestä hyvältä. Olenko yksin tässä uskossani? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti