sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulua "ennen vanhaan" ja joulua nyt

Istun omakotitalon olohuoneessa joulupöydässä, johon helposti mahtuu 10 ihmistä ja sovittamalla ne kaikki 12, jotka ovat tulossa joulua viettämään. Lasten koristelema kuusi loistaa valollaan ja tuoksu huumaa... "Varokaa halpoja kopioita", sanoi myyjä perämettistä ja toivotti nauraen hyvää joulua. Joulupuuro porisee kattilassa ja limpputaikina nousee jo. Pian se paistuu uunissa ja valtaa kaikki huoneet jouluisella tuoksullaan kilpaillen huomiosta kuusen kanssa.

"Ennen vanhaan" joulu alkoi automatkalla. Suuntana oli Koski T.L ja tarkemmin sanottuna Satopää. Siellä elivät ja asuivat silloin "ennen vanhaan" mamma ja pappa. Autossa kuunneltiin aina joulurauhan julistus, vaikka joulurauhasta ei ollut tietoakaan minun ja isoveljeni tapellessa keskipaikasta takapenkillä. Silloin oli aina lunta, tai niin minä ainakin muistan. Mamman ja pappan ovella meitä heti tervehti Seri. Höpsö sekarotuinen koira. Kuusi tuoksui ja jouluruuat, joita minä silloin "ennen vanhaan" inhosin. Onneksi mammakin tiesi sen, ja minua varten odottelikin uunissa jo mamman makaroonilaatikko. Oli setiä, oli tätejä, oli naurua ja yhdessäoloa. Oli hyvä olla. Oli hyvä olla.

Minä istun omakotitalon olohuoneessa joulupöydässä, johon helposti mahtuu 10 ihmistä ja sovittamalla ne kaikki 12, jotka ovat tulossa joulua viettämään. Lasten koristelema kuusi loistaa valollaan ja tuoksu huumaa... Milloin minusta tuli näin aikuinen? Minne katosivat ne kaikki vuodet? Ei ole enää mammaa eikä pappaa, eivät tule ne samat sedät, tai tädit. Mutta on enoja ja tätejä, on mummua, mummia ja uusia pappoja, on naurua ja yhdessäoloa. On hyvä olla. On hyvä olla.

Hyvää joulua!

"Verollepanon aikaa..."

On tullut "verollepanon aika". Hiljennyn kynttilöiden loisteessa lämpimän peiton syleilyyn ja annan terästetyn glögin voidella kipeytynyttä kurkkuani. Taas meni vuosi. Kuljettiin yhdestä joulusta toiseen.

Minä olen nauranut enemmän kuin vuosiin. Olen itkenyt ainakin yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta jotenkin se on ollut erilaista. Kevyempää ja puhdistavampaa. Olen saanut uusia rakkaita, olen menettänyt vanhoja. Olen kasvanut ja kasvattanut. Olen oppinut ja opettanut.

Olen rakastanut enemmän kuin pitkään aikaan, olen ollut rakastettavampi itsekin. Olen epäonnistunut monta kertaa ja onnistunut ainakin saman verran.

Olen antanut ja ottanut.

Kiitollisena Saara.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Siellä naurettiin, siellä kettuiltiin

Tuttu joukko kokoontui yhteen. Joku puuttui, ei se haitannut. Tiedettiin, että hekin mielellään olisivat paikalla, jos pääsisivät, ja että he tulevat taas yhtä varmasti kuin kevät tulee talven jälkeen, kun vain pääsevät. Tavatessamme halasin kaikki läpi, niin kuin mammani aikoinaan opetti: "Lujaa ja kahdella kädellä." Halattiin, hymyiltiin ja vaihdettiin kuulumiset. Tuo tuttu joukko ihmisiä yhdessä taas. Mikään ei ole niinkuin ennen ja sittenkin toisaalta kaikki on juuri niin kuin aina.

Yksi hörppi halulla ansaittua oluttaan ja kauhisteli kuinka humalassa varmasti pian taas on. Tuo kolmen lapsen äiti nauroi vitseille yhtä heleästi ja hersyvästi kuin aina, eikä hänen kauniissa kasvoissaan ollut yhtäkään juonnetta lisää sitten viime kerran. Hän on yhtä hassu ja yhtä kaunis kuin aina! Toinen kuunteli jurosti, heitti väliin aina loistavan tilannekomiikka pläjäyksen, aivan niinkuin aina ennenkin. Hän on tosielämän Chandler, hän on meidän oma naurun nostettaja! Hän tilasi ruoan ja jäi nälkäiseksi, niin kuin aina, niinkuin kuuluukin. Kolmas oli saanut lihaa luiden ympärille oikeisiin kohtiin. Hänen poikamainen olemuksensa oli muuttunut miehiseksi ja hänestä huokui outoa charmia. Mutta kun hän puhui, hänen kloppimaiset puheensa paljastivat hänet ja hän oli taas ja vieläkin oma hölmö itsensä, onneksi.

Siellä oli neljäskin ja viides ja kuuden. Siellä oli meitä kymmenen. Sieltä puuttui monia, ja monia puuttuvia muisteltiin lämmöllä. Siellä naurettiin, siellä kettuiltiin, siellä puhuttiin ja kuunneltiin. Siellä kokoonnuttiin yhteen
- ystävät.

Voi ystävät, mitä me tekisimmekään ilman toisiamme?