perjantai 5. lokakuuta 2012

Ollako vai eikö olla? Siinäpä tottavie melkoinen kysymys!

Kuka minä olen ja miksi olen juuri tällainen? Kuinka suuri osa minusta on syntymästä saatua ja kuinka paljon sen jälkeen ansaittua? Jos minä olen äänekäs ja avoin, johtuuko se saamastani kasvatuksesta, vai siitä, että geeneistäni olisi tavalla tai toisella aina vain kasvanut äänekäs ja avoin tapaus?

Meitä on monta ihmistyyppiä. Hiljainen/äänekäs, syrjäänvetäytyvä/keskipisteeksi tavoitteleva, kiltti ja pehmeä/kylmä ja kova, harkitseva/harkitsematon, järkevä/tunnehömelö jne. jne... Mikä tekee meistä juuri jonkinlaisen? Miten kiltti ristiriitoja välttelevä miellyttäjä on päätynyt osaansa? Tai miten kovaääninen spontaani hölösuu on aina vain äänessä miljoonista vaiennusyrityksistä huolimatta?

"Olisipa ihanaa olla normaali", kuulin itseni kerran huokaavan eräälle ystävälleni. Mutta mikä on normaalia? Onko normaalia edes olemassakaan ja jos on, niin mihin sitä pitäisi verrata? Jotta voi olla normaaliutta, pitää olla epänormaaliuttakin. Tunnetko sinä jonkun, joku olisi "vain" normaali? Onko hän ulkonäöltään tietynlainen? Kuunteleeko hän vain tietynlaista musiikki ja pukeutuu vain tietynmerkkisiin vaatteisiin? Mutta olisiko se sitten normaalia? Aika kummallista olisi olla niin rajoittunut! Olisiko se jopa vähän epänormaalia?

Miksi meidän edes pitää käyttää aikaa tähän monimutkaiseen lokerointiin? "Vanha kansa" kaikessa viisaudessaa on kuitenkin todennut jo aikoja sitten, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Jos siis vain hyväksyisimme sen, että me olemme vain sellaisia kuin olemme ja tutustuisimme avoimin mielin mahdollisimman erilaisiin ihmisiin, niin emmekö me kaikki sitten olisi hurjan täydellisiä?

Siinä oli tälle blondille taas melkeinpä liikaa miettimistä yhdeksi illaksi! Äkkiä helposti lähestyttävää viiniä kitusiin ja unille! Kyllä se normaalin epänormaali elämä taas aamulla valkenee minullekin ;)

Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti