keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ärsyttääkö?

Turun sanomissa kirjoitetaan, että huoltajat ovat huolissaan lastensa liiasta kiltteydestä ja kuinka eilisen hyveet ovat tämän ajan paheita. Tämän ajan "hyveitä" taas tuntuvat olevan mm. pärjääminen, oikeudet ja kovuus.

"Kyllä sä saat lyödä, jos se on itsepuolustusta."
"Älä lainaa omaasi, se rikotaan tai varastetaan kuitenkin."
"Älä tervehdi, vastaantulija voi olla vaikka hullu."
"Sä olit siinä ensin."
"Kyllä sulla on oikeus!"

Siinä esimerkkejä lauseista, jotka tuntuvat olevan tämän ajan äideille ja isille yllättävän yleisiä kasvatusneuvoja lapsilleen. Eipä sillä, en minä tuomitse! Toisaalta ymmärrän tämän hyvin! Jokainen äiti tai isä haluaa lapselleen parasta; hyvän elämän ja parhaat mahdollisuudet onnistua siinä. Maailma on kova ja kylmä paikka, tiedän, mutta miten me voimme onnistua tekemään siitä edes yhtään pehmeämmän, jos me kasvatamme tulevaisuuden toivot pelkästään rautaakin kovemmiksi omia etujaan puolustaviksi pärjääjiksi?

Sosiaaliset taidot, positiiviset keinot ristiriitatilanteissa, epäonnistumisen sietokyky, pettymyksen jälkeen itsensä uudelleen kasaaminen ja motivointi, siinä lista niistä taidoista,  jotka ovat tämän ajan lapsilta enemmän tai vähemmän hukassa. Toisaalta en ihmettele tätä lainkaan, sillä ovathan lapset peilejä meistä aikuisista. Kuinka me voimme odottaa "hyvää käytöstä" lapsilta, kun yhä useammalta ja useammalta aikuiseltakin tuntuu pallo olevan hukassa täysin?!

Yksi suurimmista harmituksista, joka minua tässä päivässä vaivaa, on juuri käytöstapojen puuttuminen aikuisilta ihmisiltä. En tarkoita nyt mitään kauniita ruokapöytätapoja tai kiitoksen sanomisen jaloa taitoa, vaan tarkoitan ihmisenä toiselle ihmiselle olemista. Me olemme kaikki erilaisia, onneksi! Universumi ei yksinkertaisesti kestäisi sataa minua tai tuhatta sinua. Mutta emmekö me sentään voisi kestää toisiamme erilaisuudesta huolimatta? Enkö minä saisi rauhassa olla sellainen kuin olen, jos en loukkaa ketään toista omalla olemisellani? Enkö saisi rauhassa innostua työstäni ja tehdä sitä niin suurella palolla kuin ikinä haluan, ilman että saan kuulla kuinka ärsyttävä olen? Etkö sinäkin ansaitse saman työrauhan? Enkö minä saa pitää hauskaa ja iloita juuri niin lapsellisella tai älyttömällä tavalla kuin itse halua, ilman että minulle pitää kertoa kuinka naurettava olen? Etkö sinäkin ansaitse vapaa-aikaasi samaa yksityisyyttä?

Me olemme kaikki erilaisia ja joskus me juuri siksi ärsytämme toisiamme. Eikö olekin ihanaa! Ennetaan sen olla niin. Ärsyynnytään ja lepytään, puistellaan päitämme ja kauhistellaan, mutta tehdään se jossakin piilossa vaikka omassa kotona. Puretaan ärsytyksemme ihmiskunnan hienoimmalla keksinnöllä "selän takana puhumalla" niin, ettei kuitenkaan mollata toista, vaan annetaan oman tunteen vyöryä jollekin luottohenkilölle, joka sen on valmis vastaan ottamaan!

Ja kaiken tämän oman "oireilumme" keskellä, koitetaan uskaltaa kasvattaa niistä tulevaisuuden toivoista edes vähän pehmoisiakin. Kyllä ne silti pärjäävät ja uskallanpa jopa väittää että paremminkin!

Kiitos kun jaksoit lukea tämän ja jos nyt ärsyynnyit minusta, niin ole hyvä ja puhu minusta oikein kunnolla minun selkäni takana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti