tiistai 16. lokakuuta 2012

Elämä ON hieno matka!

Valitkaa viisaasti ne risteykset, joihin käännytte ja liittymät, joihin nousette. Älkää antako elämän olla pelkkää pikataivalta, vaan muistakaa myös mutkittelevat pikkutiet ja kuoppaiset kinttupolut. Jos joskus sitten eksyttekin, älkää pelätkö kysyä suuntaa, sillä kysyvä löytää, sanotaan. Ja kun tulee tilaisuus pysähtyä, käyttäkää se viisaasti, sillä parhaita ovat ne reitit, joiden varsilla on tarpeeksi levähdyspaikkoja.

Maailma on merkillinen paikka. Se puhaltaa hyvää tuulta siipienne alle ja saa teidät lentämään kovemmin ja korkeammalle kuin osaatte edes aavistaa ja kun se sitten pudottaa teidät ryminällä alas maahan, uskaltakaa luottakaa siihen, että se nostaa teidän uudelleen taas ylös ja tuuppaa rohkaisevasti lisää vauhtia kannustaen eteenpäin!

Bon voyage! Elämä on hieno matka!!!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Täystyöllistetyn touhupepun vouhotusta

Se on helppoa olla besserwisser muiden elämässä! Ystävän kiemuroiden ja solmujen avaaminen on jotenkin niin yksinkertaista ja selvää. Ajatus juoksee ja ongelmanratkaisutaidot ovat huippuluokkaa. Tulee oikein hyvä mieli ja voi taputtaa itseään olkapäälle todeten, että kylläpäs minä olen hyvä ystävä.

Mutta kun sitten vaikkapa jonakin harvinaisena sunnuntaiaamuna jää yksin oman elämänsä kanssa ja törmää aivan kuin vahingossa omiin solmuihin ja sykkyröihin, jotka jo kerran luuli selvittäneensä tai ainakin viikanneensa huolella pois laatikon perälle, niin voi yhden kerran sentään! Jo on kaikki maailman viisaus kadonnut!

Minä olen huomannut olevani aidan alta ryömijä! Muiden ihmisten kohdalla haastan pohtimaan ja kyseenalaistan joskus varmasti jopa liikaakin. Ylitän läheisten ihmisten kanssa usein sen veteen piirretyn puuttumisen ja puuttumatta jättämisen rajan ja vilpitömän pyyteettömästi yritän houkutella ystäviäni kaivamaan syvemmältä ja kääntämään jokaisen kiven. Mutta mitenkäs sitten ne omat kivet ja kuoppien syvyydet?

Periaatteessa toteutan itsekin samaa politiikkaa. En varmasti olisi tässä, jos olisin yrittänyt taputella esimerkiksi kaksosten kuoleman tasaiseksi tai jos en parisuhteessa olisi käännellyt kiviä välillä jopa rautakangella avustaen. Mutta siitä huolimatta, minä olen huomannut olevani välttelijä!

Mitä minä sitten välttelen?

Minä välttelen pahaa mieltä tai tarkemmin sanottuna pahaa oloa, surua ja ahdistusta. Minä keksin oheistoimintoja, joilla pidän itseni kiireisenä. Tuotan ja touhuan, innovoin ja ideoin. Kuulostaa ehkä kummalliselta, miten aikaansaava touhupeppu muka voi olla aidan alta kömpijä! Mutta kun juuri paikoilleen jääminen aiheuttaisi ajatustulvan oman pääni sisään, joka haastaisi muistelemaan kipeitä ja kaivamaan syvälle selvittämättömiin syviin kuoppiin. Niinpä minä haravoin, lenkkeilen, teen oppimiskortteja, suunnittelen, toteutan, innovoin ja ideoin.

Toisaalta onko se sittenkään pakoilua? Voisiko se ollakin terapiaa? Olenko minä sittenkään välttelijä vai pelkästään viisas, kun en joka hetki pilaa fiilistäni pohtimalla syntyjä syviä?

Missä kulkee raja? Onko edes mitään rajaa?

Nimim. Onnellinen täystyöllistetty touhupeppu :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Oi katso Suomi, sinun päiväs koittaa!

Hyvää huomenta! Tänään ON hyvä päivä! Näin aion aloittaa tästä lähtien jokaisen aamuni.

Meillä oli töissä tänään käsialatunti, ja niin hullulta kuin se voikin varmasti joistakin tuntua, minä rakastan käsialaharjoituksia! Tuo kuoleva kansanperinne (kynällä kirjoittamisen taito) on yksi niistä mahtavista taidoista, jota kehittämällä aivan huomaamatta kehittyy myös miljoona muuta asiaa! Keskittymiskyky lisääntyy, hienomotoriikka harjaantuu, silmän ja käden koordinaatio kypsyy, ja parasta kaikesta on se, että työn tulos näkyy välittömästi!

Minulla on ilo ja kunnia saada tänävuonna opettaa uskomattoman taitavia ykkösluokkalaisia, ja tänäänkin Mm-kirjaimia tehdessämme, melkeinpä jokaisen kirjaimet muistuttivat enemmän tai vähemmän kirjan painokirjaimia. Keskittyminen oli käsinkosketeltavaa, kunnes hiljaisuuden rikkoi hento tytön ääni:"Kato ope... Enkös mä olekin aika huono näissä?" Ymmärsinhän minä heti, että nyt kalastellaan kehuja ja normaalista olisinkin varmasti asian kuitannut toteamalla, ettei noin kauniista kirjaimista voi muuta sanoa kuin hyvää, ja antanut hienon tarran. Nytpä kuitenkin päässäni loksahti jokin palkki uuteen asentoon!

"Kling!" Kilautin huomiokelloani opettajan pöydällä ja välittömästi kaikki pienet naamat toljottivat minua uteliaan näköisinä. "Nyt on kuulkaas niin, ettei tällainen peli vetele!" Ilmeet vakavoittuivat... Mitä nyt oli tulossa??? "Kuinka moni teistä on sitä mieltä, että nämä kirjaimet ovat huonosti tehtyjä?" kysyin ja nostin tytön kirjaa näytille. Yhtään kättä ei noussut. "Nyt kuulkaan tehdäänkin tästä lähtien niin, että aina kun sinä itse tiedät, ja varmasti sinä tiedät, että olet onnistunut, niin sanot sen tomerasti kunnolla ääneen! No niin kaikki yhdessä! OLEN TAITAVA! MINÄ ONNISTUIN HIENOSTI! Ja vielä uudelleen! Kovempaa! Mitä, en kuule!" Siinä ne sitten silmät loistaen huusivat kaikki kurkku suorina omaa loistavuuttaan!

"OI KATSO SUOMI SINUN PÄIVÄS KOITTAA! YÖN UHKA KARKOITETTU ON JO POIS!"


torstai 11. lokakuuta 2012

EI HAVUJA VAAN ASENNETTA PERKELE, ASENNETTA!

He odottivat minua jo aamulla. Toinen hermostuneesti edestakaisin kävellen ja toinen istuen pää painuksissa kulmien alta kurkistellen. Tunnelma oli odottava. "Hyvää huomenta! Mukava kun pääsitte tulemaan." Päästin suustani keinotekoisen iloisesti ja ojensin kättäni kävelevälle hahmolle. Häkeltynyt hymy ja käden pikainen puristus, sitten aloitettiin.

"No mitäs teille kuuluu?" Kysyin ensimmäiseksi. Äiti kohotti katsettaan ja katsoi, niin kuin olisin kysynyt jotakin vallan tavatonta. "Ihan hyvää." Kuului vastaus. Keskustelimme siinä jonkin aikaa hyvästä koulumenestyksestä, myönteisestä suhtautumisesta kouluun ja hyvänä kaverina olemisen jalosta taidosta, kunnes äiti vihdoin kysyi sen kysymyksen, jota varten hän selvästi oli ylipäätään tullut paikalle:"No milloinkas me siitä puhutaan mitä kaikkea mun poika ei osaa tai pysty?" Nyt oli minun vuoroni hämmentyä. Äiti jatkoi:"Niin että niinku missä se on pahasti jäljessä ja onko se ollenkaan osannut käyttäytyä?"

Kelasin pikakelauksella taaksepäin sitä aikaa, jonka olen poikaa tuntenut, ja ryhtiäni hieman parantaen kerroin äidille, etten nyt lainkaan ymmärrä mitä tarkoitat. Juurihan olin kertonut, kuinka hyvin koulussa kaikki on. "Niin siis siksi kai tänne käsketään... Kun siis penskat ei osaa olla niinkuin kuuluu, tai on jotenkin tyhmempiä kuin muut." APUA! Vieläkö tämä dinosaurusten aikainen käsitys elää ja voi paksusti? Annoin ryhtini pudota hieman ja uskaltauduin naurahtamaan pikkiriikkisen. "Ei kai sentään se ole se ainut syy enää nykyään!? Voidaanhan me tässä vaan yhdessä sitäkin maiskutella, kuinka mukavasti menee ja kuinka fiksu poika meillä on käsissämme!?" Nyt vilkaisin poikaa, joka istui edelleen pää painuksissa ja katseli kulmiensa alta jo aivan toiseen suuntaan. Kehoitin poikaakin sanomaan oman näkemyksensä asioista, jolloin hän nosti katseensa suoraan minuun ja tokaisi:"Kato mä sanoin sulle jo viime vuonna et on parempi antaa sitä mitä kuitenki odotetaan. Ei ois kannattanu alkaa petraamaan!" Katse painui taas alas, toiseen suuntaan.

MIKÄ PERHANA MEITÄ SUOMALAISIA OIKEIN VAIVAA??? Miksi kehuminen ja kannustaminen on meille niin vaikeaa? Se joko unohdetaan kokonaan, tai sitten se käännetään itsekkyyden puolelle meneväksi omien kykyjen ylikorostamiseksi. Kuinka me sen vielä oppisimme niin, että se olisi vain ja ainoastaan puhdasta pyyteetöntä positiivista faktaa?

Sinä ole hyvä!
Sähän osaat ton jo hienosti!
Olenpas mä tässä hyvä!
Katos hitto kun minähän olen taitava!

ASENNETTA SUOMALAISET, ASENNETTA!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ollako vai eikö olla? Siinäpä tottavie melkoinen kysymys!

Kuka minä olen ja miksi olen juuri tällainen? Kuinka suuri osa minusta on syntymästä saatua ja kuinka paljon sen jälkeen ansaittua? Jos minä olen äänekäs ja avoin, johtuuko se saamastani kasvatuksesta, vai siitä, että geeneistäni olisi tavalla tai toisella aina vain kasvanut äänekäs ja avoin tapaus?

Meitä on monta ihmistyyppiä. Hiljainen/äänekäs, syrjäänvetäytyvä/keskipisteeksi tavoitteleva, kiltti ja pehmeä/kylmä ja kova, harkitseva/harkitsematon, järkevä/tunnehömelö jne. jne... Mikä tekee meistä juuri jonkinlaisen? Miten kiltti ristiriitoja välttelevä miellyttäjä on päätynyt osaansa? Tai miten kovaääninen spontaani hölösuu on aina vain äänessä miljoonista vaiennusyrityksistä huolimatta?

"Olisipa ihanaa olla normaali", kuulin itseni kerran huokaavan eräälle ystävälleni. Mutta mikä on normaalia? Onko normaalia edes olemassakaan ja jos on, niin mihin sitä pitäisi verrata? Jotta voi olla normaaliutta, pitää olla epänormaaliuttakin. Tunnetko sinä jonkun, joku olisi "vain" normaali? Onko hän ulkonäöltään tietynlainen? Kuunteleeko hän vain tietynlaista musiikki ja pukeutuu vain tietynmerkkisiin vaatteisiin? Mutta olisiko se sitten normaalia? Aika kummallista olisi olla niin rajoittunut! Olisiko se jopa vähän epänormaalia?

Miksi meidän edes pitää käyttää aikaa tähän monimutkaiseen lokerointiin? "Vanha kansa" kaikessa viisaudessaa on kuitenkin todennut jo aikoja sitten, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Jos siis vain hyväksyisimme sen, että me olemme vain sellaisia kuin olemme ja tutustuisimme avoimin mielin mahdollisimman erilaisiin ihmisiin, niin emmekö me kaikki sitten olisi hurjan täydellisiä?

Siinä oli tälle blondille taas melkeinpä liikaa miettimistä yhdeksi illaksi! Äkkiä helposti lähestyttävää viiniä kitusiin ja unille! Kyllä se normaalin epänormaali elämä taas aamulla valkenee minullekin ;)

Hyvää yötä!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ärsyttääkö?

Turun sanomissa kirjoitetaan, että huoltajat ovat huolissaan lastensa liiasta kiltteydestä ja kuinka eilisen hyveet ovat tämän ajan paheita. Tämän ajan "hyveitä" taas tuntuvat olevan mm. pärjääminen, oikeudet ja kovuus.

"Kyllä sä saat lyödä, jos se on itsepuolustusta."
"Älä lainaa omaasi, se rikotaan tai varastetaan kuitenkin."
"Älä tervehdi, vastaantulija voi olla vaikka hullu."
"Sä olit siinä ensin."
"Kyllä sulla on oikeus!"

Siinä esimerkkejä lauseista, jotka tuntuvat olevan tämän ajan äideille ja isille yllättävän yleisiä kasvatusneuvoja lapsilleen. Eipä sillä, en minä tuomitse! Toisaalta ymmärrän tämän hyvin! Jokainen äiti tai isä haluaa lapselleen parasta; hyvän elämän ja parhaat mahdollisuudet onnistua siinä. Maailma on kova ja kylmä paikka, tiedän, mutta miten me voimme onnistua tekemään siitä edes yhtään pehmeämmän, jos me kasvatamme tulevaisuuden toivot pelkästään rautaakin kovemmiksi omia etujaan puolustaviksi pärjääjiksi?

Sosiaaliset taidot, positiiviset keinot ristiriitatilanteissa, epäonnistumisen sietokyky, pettymyksen jälkeen itsensä uudelleen kasaaminen ja motivointi, siinä lista niistä taidoista,  jotka ovat tämän ajan lapsilta enemmän tai vähemmän hukassa. Toisaalta en ihmettele tätä lainkaan, sillä ovathan lapset peilejä meistä aikuisista. Kuinka me voimme odottaa "hyvää käytöstä" lapsilta, kun yhä useammalta ja useammalta aikuiseltakin tuntuu pallo olevan hukassa täysin?!

Yksi suurimmista harmituksista, joka minua tässä päivässä vaivaa, on juuri käytöstapojen puuttuminen aikuisilta ihmisiltä. En tarkoita nyt mitään kauniita ruokapöytätapoja tai kiitoksen sanomisen jaloa taitoa, vaan tarkoitan ihmisenä toiselle ihmiselle olemista. Me olemme kaikki erilaisia, onneksi! Universumi ei yksinkertaisesti kestäisi sataa minua tai tuhatta sinua. Mutta emmekö me sentään voisi kestää toisiamme erilaisuudesta huolimatta? Enkö minä saisi rauhassa olla sellainen kuin olen, jos en loukkaa ketään toista omalla olemisellani? Enkö saisi rauhassa innostua työstäni ja tehdä sitä niin suurella palolla kuin ikinä haluan, ilman että saan kuulla kuinka ärsyttävä olen? Etkö sinäkin ansaitse saman työrauhan? Enkö minä saa pitää hauskaa ja iloita juuri niin lapsellisella tai älyttömällä tavalla kuin itse halua, ilman että minulle pitää kertoa kuinka naurettava olen? Etkö sinäkin ansaitse vapaa-aikaasi samaa yksityisyyttä?

Me olemme kaikki erilaisia ja joskus me juuri siksi ärsytämme toisiamme. Eikö olekin ihanaa! Ennetaan sen olla niin. Ärsyynnytään ja lepytään, puistellaan päitämme ja kauhistellaan, mutta tehdään se jossakin piilossa vaikka omassa kotona. Puretaan ärsytyksemme ihmiskunnan hienoimmalla keksinnöllä "selän takana puhumalla" niin, ettei kuitenkaan mollata toista, vaan annetaan oman tunteen vyöryä jollekin luottohenkilölle, joka sen on valmis vastaan ottamaan!

Ja kaiken tämän oman "oireilumme" keskellä, koitetaan uskaltaa kasvattaa niistä tulevaisuuden toivoista edes vähän pehmoisiakin. Kyllä ne silti pärjäävät ja uskallanpa jopa väittää että paremminkin!

Kiitos kun jaksoit lukea tämän ja jos nyt ärsyynnyit minusta, niin ole hyvä ja puhu minusta oikein kunnolla minun selkäni takana!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Ei meidän "Pekka"!

"Arvoisa opettaja. Sinulle on sattunut tänään työajallasi melkoinen kömmähdys. Ymmärränhän minä, että erehtyminen on inhimillistä, mutta jossakin täytyy olla raja opettajankin ammattitaidottomuudella tai epäammatillisuudella.

Meidän "Pekka" tuli tänään kotiin, mukanaan jälki-istuntolappu, jossa luki "järjestyssääntöjen vastainen toimiminen" ja yksilöitynä tekona oli mainittu välitunnilla tönimisrinkiin osallistuminen, kaverin huitominen naamaan, opettajalle valehtelu ja kiroilu. Kotona kuitenkin "Pekka" kertoi opettajan ymmärtäneen kaiken väärin, sillä meidän "Pekkahan" ei koskaan syyllistyisi moiseen! Nyt "Pekalla" on paha mieli.

Täten pyydämmekin sinua pyytämään mitä pikimmiten "Pekalta" huomenna anteeksi ja katsomaan, ettei moinen väärinkäsitys enää pääse syntymään. Me olemme sentään kasvattaneet "Pekasta" kunnon pojan, ja nyt te siellä koulussa yritätte leimata hänestä kiusaajaa.

Eikö sinulla arvon opettaja ole vapaa-ajallasi parempaa tekemistä, kuin rangaistuslappujen kirjoittelu työajan jälkeen? Nyt saa loppua tämä oppilaiden kiusaaminen sekä turha syyttely. Meidän "Pekkahan" ei valehtele! Arvon opettaja voi nyt mennä itseensä ja myöntää, että on joko ymmärtänyt asian väärin tai suorastaan valehtelee tässä kyseisessä tapauksessa.

Yhteistyöterveisin "Pekan" huoltajat."

"Arvoisat huoltajat. Taidan olla tieni päässä tässä kyseisessä ammatissa. Mitään ei näköjään ole enää tehtävissä. Hyvää loppu elämää."