keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Olisit ottanut asvalttimiehen.

"Olisit ottanut asvalttimiehen" naurahti isäni, kun silloisen poikaystäväni / nykyisen aviomieheni tuleva ammatti oli valjennut hänelle. En aivan ymmärtänyt sitä kommenttia silloin. Ruskettunut, lihaksikas ja kunnon duunari..? Sitäkö isi tarkoitti?

Sittemmin tuo lausahdus on alkanut valkenemaan minulle kaikessa viisaudessaan. Olen opettaja, ja siis juuri nyt piiiiiiitkällä kesälomalla. Ihanaa, tavallaan. Niin on myös mieheni; opettaja ja yhtä piiiiiiiitkällä lomalla kanssani samaan aikaan. Ihanaa, tavallaan. Kaikessa on puolensa. Ei tarvitse sovitella lomakuukausia ja tapella töissä siitä, kuka tänä vuonna saa heinäkuun. Ei tarvitse miettiä lastenhoitoa, eikä kiirehtiä lomasuunnitelmissa, sillä aikaa on tarpeeksi kaikkeen.

Aikaa on... tarpeeksi. Aikaa on kymmenen viikkoa olla yhdessä. Aikaa on kymmenen viikkoa keksiä kesätekemistä. Aikaa on kymmenen viikkoa herätä aamuisin miettimään kumpi tänään keittää aamukahvit. Aikaa on kymmenen viikkoa istua sateella kotona ja ihmetellä mitä tänään tehtäisiin. Aikaa on kymmenen viikkoa miettiä olisiko tänään uusien perunoiden kanssa kanaa vai possua. Aikaa on kymmenen viikkoa ärsyyntyä pienistä turhista asioista. Aikaa on kymmenen viikkoa... AIKAA ON!

"Olisit ottanut asvalttimiehen." Isi on niin viisas! ;)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Huokaus

Kuinka kukaan voi ampua omia lapsiaan?!?!?! Elokuvissa joo joo ja ehkä Amerikassa, mutta että oikeasti täällä meillä Suomessa!!??!?!?

Mitä on voinut mennä niin pieleen? Miten mieli voi salaa olla niin sairas? "Ihan yllätyksenä tuli, kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan." Tämän tyyppisiä laisuntojahan sitä saa aina näiden tapausten jälkeen lukea naapureilta ja kummin kaimoilta. Miten kukaan ei muka huomaa? Miten niin merkkejä ei ollut ilmassa?

Ja miksi ne jumalauta hullut aina tappavat läheisensäkin? Mikseivät mene mettälle, niin kuin ennen vanhaan ja täräytä siellä kuulaa kalloonsa jos on pakko?! Tai aitan taakse!?

Mikä tässä nykyajassa oikein on vikana? Miksi ihmiset valitsevat aivan liian usein nopean tavan ratkaista ongelmiaan. Itsemurhat, perhemurhat, joukkomurhat. Kotiampumiset, kouluampumiset, liikekeskusampumiset. Kuka on vastuussa?

Syyttävä sormi voi kääntyillä nyt aivan rauhassa. Sillä olipa se syy sitten yhteiskunnan, yksilön, yhteisön, kodin, koulun, kunnan, poliisin, papin tai naapuripitäjän leskirouvan niin varmaa on kuitenkin se, että kolmen pienen tytön elämä on päättynyt traagisella ja äärimmäisen surullisella tavalla...

Istun hiljaa ja huokaan. Tähän ollaan tultu enkä missään tapauksessa halua nyt edes miettiä, mihin olemme menossa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

"Elä mun rinnal..?"

"Elä mun rinnal älä taka,
siält sä näet mun huanot pualet.
Elä mun rinnal älä edes,
siält sä et näe mua ollenkaa.
Elä mun rinnal älä alapual,
siäl sä tulet helpost tallotuks.
Elä mun rinnal älä yläpual,
siält sä estät mua näkemäst pilvilinnoi.

Elä mun rinnal ja vaa rinnal.
Siin sä näet sen mikä mää olen.
Ja se mitä sää näet on se mitä sää saat... kokonaa."

Kirjoitin tuon runon rakkaalleni silloin kun olimme menossa naimisiin. Vuosi oli 2006 ja siitä alkaa olemaan nyt melko tarkalleen kuusi vuotta. Tänään tuo teksti pompsahti eteeni yllättäin etsiessäni jotakin aivan muuta. 

En voi enää täysin allekirjoittaa noita rivejä nyt kuusi vuotta elämää enemmän eläneenä. Ajatushan siinä edelleen on kaunis, mutta kun elämä ei ole sitä -aina. 

Nyt 2012 kirjoitan tätä taas Sinulle:

"Elä mun rinnal ja joskus taka,
sielt sä näet paremmi mihi mää olen kulkemas ja voit huuta seis jos mää meinaan mennä vaik puuta päi.
Elä mun rinnal ja välil edes,
siin sä saat edes piänen hetken johtaa ja unohtaa mun suunnan ja määräykset.
Elä mun rinnal ja vähä välil alapual,
siäl ku sä olet ni sää saat mut näyttämään niin isolt, tärkiält ja visaaltki.
Elä mun rinnal ja sit kans joskus yläpuol,
sielt sää pystyt paremmin näyttämää mul mun paikan ja sanomaan et nyt jalat maaha muija, mul riittää toi sun pilvilinnoje maalaamine nyt vähäks aikaa.

Elä mun rinnal, mut älä pelkästä siin liian lähel,
kato oma tila on niin tärkiää, et jos sitä ei saa ni ei henkikää kulje ja alkaa ahdistamaa oikee tosissaa.
Mut kun sää sit taas tulet vähä lähemmäs, ni kato sit oikeen kunnol kans kenen viereen tulit takas. Koska se mihin sää palasit on se mitä ei saa heti vaihtamaan ruveta, jos vähä alkaaki jo kyllästyttämään tai kaduttamaanki vaik."

Myötä ja vastamäessä rakas, ja sitä on kyllä ollut -elämää!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kisatunnelmaa

Mikä kummallinen Jumalan oikku tai luonnon katastrofi se onkaan ollut, että mies ja nainen on laitettu pariksi? Vai onko ihminen kertakaikkiaan ymmärtänyt jotakin täydellisen väärin..? Siis pariutuminen sinällään on hieno keksintö, mutta että asutaan ja eletään eri sukupuolen kanssa! Siinä ei kerta kaikkiaan ole mitään normaalia.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että eläimet ovat hoksanneet tämän asian paljon meitä ihmisiä paremmin. Pariudutaan, lähetetään mies matkoihinsa, eletään sovussa ja harmoniassa naisten kesken lapsia kasvattaen ja arkea pyörittäen. Sitten kun taas tulee juoksuaika, niin ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja mettälle...

Älkää taaskaan ymmärtäkö väärin. En ole miestäni lähettämässä mihinkään ja parisuhteessakin on pitkästä aikaa hyvä vaihe. Elo ja olo on muutenkin lupsakkaa. Mutta kuinka ollakaan, kaiken tämän lupsakkuuden keskellä sattui jalkapallon EM-kisat osumaan kesäloma-aikaan!!! Voi herra varjele ja yhden kerran sentään!!! Miten kukaan voi sellaista määrää palloa potkivia miehiä jaksaa tuijottaa tunti kaupalla ja jokapäivä??? Sama pallo, aina pyöreä, pomppii sinne tänne ja miehet säntäilee perässä. Käsiä nostellaan, kiukutellaan niinkuin kolme vuotiaat. "Puta madre!" huudetaan niin että sylki lentää, mutta pääasia kaikessa kuitenkin on se, että tukka on hyvin.

Päätin kasvaa ihmisenä ja antaa jalkapallolle taas kerran yhden mahdollisuuden. Istuin TV:n ääreen HD-kuvaa tuijottaen ja keskityin. "Eikös olekin terävä kuva? Kyllä on pikseleissä eroa! Aijai jai! EI!!! Kauhee rappaus. Miten toi nyt noin??? Voi jumalauta." Mies vaahtoaa kuin olisi elämästä ja kuolemasta kyse. Keskityn kovemmin, mutta väkisinkin katseeni harhailee pitkin seiniä. Mistäköhän kohtaa se rappaus on huonosti? Mehän asumme puutalossa?!?!?! Mieskauneuttakaan ei näistä kisoista löydy. Vaikka laitoin oikein silmälasit päähäni ja istun yllättävän lähellä 56 tuumaista telkkariamme niin ei. "EI!" Huudan matkien miestäni. "Ai säkin huomasit sen?" hän vastaa käsiään levitellen. Kyllä huomasin, rumia ovat kaikki.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Jaksuja ;)

Noin kuukausi sitten neiti yöraivooja alkoi nukkumaan. Yhtäkkiä, tuosta noin vain se kävi. Yksi ilta menin nukkumaan ja heräsin aamulla herätyskelloon... Kukaan ei sinä yönä vaatinut mitään. Aamulla oli kummallinen olo. Koko päivänä en saanut mitään aikaan.

Siihen loppui myös luovuus. Ei sanan sanaa ole liikkunut päässäni. Mitään en tule "paperille". Pää humisee tyhjyyttä, levollisuutta, rauhaa.

Olen hyväntuulinen, ystävällinen, jaksan kutsua ystäviä kylään, hymyilen taas lapsilleni ja nauran kun maito putoaa lattialle tehden jumalattoman sotkun.

Valvominen on veemäistä hommaa! Kaikille teille jotka vielä valvotte sanon:"Kiroa, pärrää, huuda ja raivoa rauhassa. Seesteisyys saapuu taas samalla kyydillä hyvin nukuttujen öiden kanssa. Jaksuja böönat jaksuja!" ;)