torstai 29. maaliskuuta 2012

Taustaa

Olen kirjoittanut ennenkin blogia. Se blogi oli oksennus; sekoitus pahaa oloa, ahdistusta, epätoivoa, vihaa, katkeruutta. En muista tuosta ajasta kovinkaan paljon ja silti muistan kaiken vähän liiankin selvästi ja kipeästi. En ala tässä nyt kertaamaan tuon blogin sisältöä. Totean vain yksinkertaisesti, että sieltä sanojen seasta löytyy syy siihen, miksi olen edelleen niin eksyksissä omasta itsestäni - vieläkin monta vuotta jälkeenpäin.

Niihin aikoihin syntyivät ensimmäiset lapseni. Kaksi poikaa, jotka otettiin minulta pois. Suoraan minusta he siirtyivät ajasta ikuisuuteen, "taivaaseen enkeleiksi" ainakin ajatuksissani. Niille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan selviytymisestäni, sanoja ja sekavia lauseita löytyy "Tuhrittu pumpuli"-nimisestä blogista. (http://pumpulissa.wordpress.com/) Jos eksyt noille sivuille, pidä mielessäsi, että siitä on jo aikaa kun noita sanoja kirjoitin. Ne ovat haavoilla ja vereslihalla olevan naisen, tyhjäksi jääneen äidin sylin sanoja.

Tuo tapahtuma oli tähän astisen elämäni suurin kriisi ja juuri siksi siitä tälläkin kertaa kirjoitan ripauksen sinne sun tänne. Vaikka olen monta kertaa jo luullut "päässeni yli", niin huomaan palaavani noihin kahteen poikaan yhä uudelleen ja aina vaan useammin mitä enemmän aikaa kuluu. Sanomattakin on selvää, että nuo pojat ovat jättäneet minuun jälkensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti